Niinhän ne poliitikot lupasivat. Mutta, ne poliitikkojen lupaukset
ovat kovin usein wc-paperin arvoisia. Niin tämäkin. Vai miten
perustellaan vaikkapa aikuiskoulutustuen lopettaminen. Sehän on
vahvistanut monen ammattitaitoja ja antanut uutta ulottuvuutta työhön.
Ei voida ajatella aina vain sitä, tuleeko uusia työllisiä, vaan entisten
pitäisi myös jaksaa työssään.
Tänään sitten oli uutisissa taas yksi
”koulutuksesta ei leikata”-juttu… Yle kertoo saaneensa haltuunsa
salaisen suunnitelman, joka kyllä aiheuttaa varmaan paljonkin
keskustelua: Rikosseuraamuslaitoksessa tehty selvitys esittää, että
vanginvartijakoulutus (16 kuukautta) lopetetaan kokonaan! ”Esityksen
mukaan vanginvartijan työhön voisivat tulevaisuudessa hakea henkilöt,
jotka ovat suorittaneet soveltuvan korkeakoulututkinnon,
turvallisuusalan perustutkinnon tai lähihoitajan opinnot. Heille on
tarkoitus järjestää täydennyskoulutusta.” 😧
Mikä lienee
”soveltuva korkeakoulututkinto”? Lähihoitajista on huutava pula
hoiva-alallakin, joten miksi heitä alettaisiin houkutella
vanginvartijaksi?! Luin tuon artikkelin ja aattelin, jotta aprillipäivään on vielä aikaa.
Luuleeko jotkut todella, että vanginvartijan työ on jotenkin vähän
sellasta ohimennen tehtävää hommaa, johon voi kuka vaan ryhtyä. Entä,
jos vangin/vankien kanssa tuleekin todellisia ongelmia, mitkä ovat
näiden soveltuvien ym. oikeat valmiudet puuttua tilanteeseen?! ”Ei
riitä, että osaat lähityön ja tiedät turvallisuuden näkökulmat. Ei
riitä, että osaat lakipykälät. Ne kaikki pitää osata yhdistää oikealla
tavalla.” Entä, miten tämä ammatitaidon pudotus vaikuttaa, jos tuolta
rajan yli alkaa tulla rikollisväkeä, joka päätyy Suomen vankiloihin?!
Nythän on jo sanottu rajan yli tulleissa olleen myös rikostaustan
omaavia.
Vielä yksi havainto: tämä hallitus vetoaa vähän
kaikessa ”verrokkimaihin”. Mitenkäs siinä tilanteessa tämä tosiasia
mahtuu mukaan: ”Jos koulutus lakkautetaan, Suomi on ainoa EU-maa, jossa
ei ole omaa vanginvartijakoulutusta.” Minä vaan kysyn!
Koulutuksesta ei leikata
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."