Villasukkakävely on kuulemma muotia. Eikä se ole mikään vitsi, vaan
ihan totisinta totta. Jalkaan kahdet tai kolmetkin villasukat, eikä
mitään muita jalkineita. Sitten vaan pakkasella (ei tietenkään yhtään
märällä kelillä!) ulos kävelemään. Jotkut lähtevät juoksemaankin.
Piti
oikein tutkailla netistä (hakusanana *Villasukkakävely*) tietoa
aiheesta. Viisaat kertovat, että villasukkakävely mahdollistaa jalan
oikean asennon kävellessä. Samalla ihminen tuntee maaston eri tavalla
kuin kenkien kanssa. Kun asiaa aloittaa, kehotetaan aloittamaan
pienillä kävelylenkeillä, sillä aluksi jalat voivat vähän kipeytyä. Kun
jalat tottuvat, moni kertoo, ettei haluaisi enää ollenkaan käyttää
kenkiä.
Valitettavasti en voi asiaa itse kokeilla (jalkavamma vaatii jalkatuen), mutta uskon kyllä kokemuksen olevan hieno.
💬
Tuleepa mieleen eräs vähän toisenlainen villasukkajuttu. Olimme
aikanaan Lillehammerin olympialaisissa ja siellähän oli todella kovat
pakkaset. Yleisöstä moni paleli, vaan eipä monet norjalaiset… Heillä
kun oli villasukat kenkien päällä! Kysyimme, mikä se juttu oikein on.
He kertoivat, että ko. tapa eristää kylmää ja siksi heidän jalat eivät
palele. Ei ollut tuolloin mukana sopivia villasukkia, mutta kyllä tuota
tuli myöhemmin testattua ja todeksi havaittua. 👍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."