Semmosta se on

 

Semmosta se elämä on… joskus sattuu ja tapahtuu ja sitten sattuu. Minä olin eilen laittamassa kenkiä jalkaan, kun eteisessäni oleva ”kenkienlaittotuoli” päätti sanoa yhteistyön irti. Tuoli petti ja sitten mentiin alas ja kunnolla. (”Ethän sä tee mitään puolinaisesti” tossa jo joku sanoikin kommenttina asiasta) Otin vastaan vasemmalla kädellä ja nyt ranne on sanonut yhteistyön irti. Toivon mukaan se on vaan venähdys, mutta himskatin kipeä se ainaskin on. Selkä kiukutteli oitis. Vähän ihmettelin, miksi. Myöhemmin illalla olin menossa wc:n ja ihmettelin, miksi ovi ei aukea. No, eihän se auennut, kun eteisessä oleva lipasto oli kaatumiseni seurauksena siirtynyt wc:n oven eteen. Tämä selitti sitten syyn selän kipuiluun, sillä olin lyönyt selkäni lipastoon. Pakko todeta, että onneksi en löynyt päätä lipaston kulmaan (olis ollu kohdilla), sillä siitä ei ois ilman lääkäriä selvinnyt. Vielä jalka oli jotenkin pahasti ja se on kipuillut vuorokauden. Ei, en ole mennyt lääkäriin. Valittavat niin usein ihmisten tulevan liiankin herkästi vastaanotolle. Syön kipulääkettä ja toivon, että rauhottumalla tekemisissä ja liikkumisissa, tilanne rauhottuu. Jos ens viikolla vielä on vaikeaa, sitten on varmaan mentävä lääkäriä moikkaamaan.
Tällä kertaa ei sitten ollut kyse omasta koheltamisesta tai kompuroinnista, vaan huonekalun hajoamisesta. No, johan se kolmisenkymmentä vuotta olikin minua palvellut. Tästä mennään taas eteenpäin, eikä luovuteta!