”Sattuuhan sitä ja kun usein sattuu, siihen tottuu”, sanotaan. Ei kyll’ tarttis usein sattua.
Oli perjantai-ilta eilen. Oltiin Ystävän kanssa sovittu, että
mennään ”perinteiseen tapaan” kreikkalaiseen ravintolaan syömään
stifadoa.
Ulkona kaamea räntäkeli ja Ystävä ajoi auton ravintolan
eteen, jotta pääsen helposti siitä sisällekin sillä aikaa, kun hän vie
auton jonnekin vapaaseen paikkaan. Minä astelin varoen jäisellä
jalkakäytävällä ovelle ja sisään. Istahdin minulle osoitettuun pöytään
odottamaan Ystävän tuloa. Odotus kesti, kunnes tuli viesti: ”Minne
katosit?”. Ja soitto jo ennenkuin edes ehdin reagoida viestiin. Ystävä
oli kreikkalaisessa, jossa minua ei näkynyt. No, ei voinutkaan näkyä,
sillä olin ajatuksissani kävellyt vain suoraan ensimmäiseen kohdalla
olevaan ravintolaan, joka sitten olikin … italialainen! Ei saatu sitten
stifadoa, vaan päädyimme pizzaan. Olihan sekin hyvää, mutta kun oltiin
päivän ajan aateltu kreikkalaista musiikkia, kreikkalaisen ravintolan
tunnelmaa ja ennenkaikkea stifadoa, ei italiainen pizza kyllä pettymystä
korvannut. Onpa nyt sitten hyvä syy ottaa uusiksi se perinteinen
ravintolailtamme!
Mitähän hullua mulle vielä sattuukaan, sillä eikös sanonta kuulu: ”Ei kahta ilman kolmatta”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."