Vahvempaa sen olla pitää

 


Hallitus on päättänyt, että enintään 8-prosenttiset oluet, siiderit ja viinit tulevat kauppoihin kevään  aikana. Tämä hallitus kunnostautuukin tällä alalla, sillä ensinhän päätettiin laskea kaljan hintaa. Tosin, muiden Alkon tuotteiden hintaa toki korotetaan. Kaljan hinnanlasku ja vahvempien oluiden tuonti ruokakauppaan keventää varmaan kannattajien tuskaa muualle kohdistuvista leikkauksista.
Nyt muuten jo kuiskutellaan, että seuraava askel on 15-prosenttisten viinien saaminen ruokakauppoihin. Mielenkiintoista kyllä, tehtyjen kyselyjen perusteella kansalaiset eivät halua vahvempia viinejä ruokakauppaan. Nyt päätettyä uudistustakin huolestuneena seuraa (uutisten mukaan) niin poliisi kuin sosiaali- ja terveydenhoitoväkikin.

Arvoisa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo hallituksen tiedotteessa: ”Alkoholisääntelyä voidaan maltillisin askelin vapauttaa, koska kokonaiskulutus on jatkanut laskuaan.” Mahtaako tuo lasku jatkua tämänkin jälkeen?

No, minulle on riittänyt mahdollisuus mietoihin ruokakaupassa ja viinin olen tähänkin asti hakenut ongelmitta Alkosta. Eli, en ole raitis, joka vastustaa asiaa periaatteessa, vaan toivon, että suomalaiset aidosti oppivat nykyistä paremmin nauttimaan alkoholia kohtuudella. Änkyrät ovat ärsyttäviä ja monelle kännien jälkeisenä päivänä on paljon selitettävää.

🍷 Minä nautin lasillisen, joskus jopa kaksi (hui kauheaa…) viiniä, useimmiten ruoan kanssa tai joskus hyvässä seurassa. Olen kerran eläissäni ollut kännissä (18-vuotiaana) ja sen muisto estää enemmän alkoholin nauttimisen. Ei edes tee mieli enempää. Eiköhän me tämänkin uudistuksen myötä pärjätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."