Joulupukki!

 


OLIPA YLLÄTYS!

Olin aikanaan nuorisotyössä pienessä Varsinais-Suomen kunnassa. Kesäisin oli monenlaista toimintaa, mm. 5-7-vuotiaiden lasten päiväleiri.
Eräänä vuonna mietimme leiriä suunnitellessamme, jotta mikähän olisi asia, jonka lapset varmasti muistaisivat ja olisi erilainen kuin koskaan ennen. Sitten keksimme…

🎅 Eräänä päivänä leirillä lapset istuivat lentopallokentällä laulamassa, kun yksi pikkupoika katsoi tien suuntaan ja hihkaisi: ”Joulupukki”. Muut vastasivat joukolla: ”Ei joulupukki voi kesällä tulla!”. Mutta meillepä voi! Sieltä joulupukki tuli ja jutteli aikansa lasten kanssa. Lapset olivat innoissaan, jopa lauloivat joulupukille ja koko sen päivän ajan törmäsimme lasten joulupukki-juttuihin.

Mielenkiintoinen oli seuraava päivä ja seuraavat kohtaamiset vanhempien kanssa! Suurimmassa osassa kodeista olivat vanhemmat saaneet kuulla, että joulupukki voi tulla yllättäen myös kesällä katsomaan, ovatko lapset kilttejä… 🧑‍🎄
Jokunen vuosi sitten juttelin erään tuolloin leirillä olleen kanssa ja hän kertoi yhä muistavansa sen tunteen, kun kauniina kesäpäivänä joulupukki ilmestyi leirille. Elämä voi olla yllätyksiä täynnä. 👍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."