Kävin vähän isommassa kaupassa. Olin leipähyllyn äärellä etsimässä
sopivaa leipää, kun huomio kiinnittyi äitiin kahden pienen lapsen
kanssa. poika, ehkä 4-5vuotias, halusi tietynlaista leipää. ”Äiti, osta
tätä leipää, kun me tykätään siitä. Äiti kiltti, ostathan?!” Poika
katsoi äitiään, joka vastasi ilmeisen väsyneenä: ”En osta. Haetaan
tuolta tuota parempaa leipää.” Äiti näytti pitävän vaaleasta leivästä
enemmän… Tiedätkö, jos minulla olisi ollut käteistä rahaa, olisin
pienelle pojalle ostanut ne tummat leivät, jotka olivat vielä
tarjouksessakin. Jotenkin se pienen pojan hellyttävän kaunis pyyntö,
johon saatu kielteinen vastaus ja sen seurauksena suru pienen silmiin,
kosketti kyllä.
Myöhemmin olin jo menossa kassan suuntaan, kun
huomasin hyllyjen välissä nuoren kaverin pyörätuolissa katsomassa
kaihoavasti ylähyllyllä olevaa tuotetta. Menin kysymään, voinko olla
avuksi ja kyllähän minä voin. Nuorimies sai kaipaamansa tuotteen ja minä
sain todella lämpimän hymyn kiitoksena. Niin pieni asia ja samalla niin
iso.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan ajatuksella: "Niinkuin toivot muiden kohtelevan sinua, niin kohtele sinä muita."