Juttelin tuossa erään tutun kanssa ja hän totesi nuo kuvan sanat: "Ei ole paha olla yksin, mutta on paha olla unohdettu". Sanat herättivät monenmoisia tunteita ja ajatuksia.
Uutisissa on moneen kertaan todettu, että yksinäisyys on Suomessa nykyisin ainakin yhtä suuri ongelma kuin sydän- ja verisuonisairaudet! Se tarkoittaa valtavaa määrää yksinäisiä. Yksinäisiä on myös kaikissa ikäryhmissä. Nuoremmat taitavat harvemmin kokea olevansa unohdettuja; enemmänkin varmaan hyljättyjä tai syrjittyjä. Moni iäkkäämpi puolestaan kokee olevansa unohdettu. Unohdettu, jonka olemassaolo muistetaan, kun toinen tarvitsee jotakin. Se on tavattoman surullista. 😢
❓Mistä voitaisiin ottaa se pieni aika, jonka voisimme antaa yksinäiselle❓ Pienikin muistaminen poistaisi edes vähän tunnetta, että on kokonaan unohdettu...
Toivoisin että naapurit huomaisivat tällaisen henkilön. Työssä ollessani yritin etsiä juuri tällaisia henkilöitä. Pienessä kyläyhteisössä oli silloin vielä naapuriapu tärkeää ja kaikki kylällä asuvat tunnettiin, mutta kaupungin kerros- ja rivitaloissakin oli yksinäisiä joiden luona kukaan ei käynyt. Tiedän vielä tänäänkin kuinka yleistä on että vanhus sanoo ettei hänen luonaan kukaan käy. Ennen hän oli virkeä ja kutsui itse vieraita käymään tai kävi itse naapurissa kylässä, mutta nyt ei ole tarmoa kysyä ketään kylään. Hän kokee että hänet on tyystin unohdettu.
VastaaPoistaSama havainto on minullakin: on kovin paljon ihmisiä, jotka ovat hautautuneet kotiinsa. Kukaan ei käy, he eivät käy missään, eikä edes puhelinta käytetä. Aivan liian usein kuulee tuon: "Kukaan ei välitä".
Poista